We are all apprentices in a craft where no one ever becomes a master

Kohta olen harrastanut tanssia yhtäjaksoisesti vuoden. Periaatteessa melko pitkän ajan, käytännössä kuitenkin vähän, kun miettii, että tanssissa(kin) kehittyy koko ajan. Tanssissa ja laulamisessa kukaan ei voi sanoa "nyt olen/olet valmis", vaan työ jatkuu koko elämän ajan, niin kauan kuin asioiden parissa puurtaa. Mikäs sen parempaa; itse haluaisin hioa itsestäni timantin (tosin eihän sitä itse voi tehdä, vaan opettajien avulla) mutta saapa nähdä, mitä tästä tulee. Tanssissa tyydyn vähempään, se on "pelkkä" harrastus mutta laulamisesta kaipaisin enemmän. Ei minusta mitään oopperalaulajaa tule - God forbid! - mutta... haluaisin jotain enemmän. No, en voi muuta kuin jatkaa laulamisen tiellä ja katsoa, mitä vastaan tulee.

Päädyinpähän taas kirjoittelemaan jotain sekavaa; tarkoitukseni oli kuitenkin kirjoittaa siitä, kuinka huomaan nykyään usein musiikkia kuunnellessani ajattelevani, että tämän kappaleen tahtiin olisi aivan mahtavaa tanssia. Tämänhetkinen rakkauteni kohdistuu Bachin sellosarjoihin - voi sitä autuuden määrää, kun näitä saa kuunnella (Bach taitaa kyllä muutenkin olla lempisäveltäjäni...).

Tässä videossa Yo-Yo Ma soittaa sellosarjan nro 1, mutta mielestäni Jacqueline du Prén versio on parempi. Sitä en valitettavasti löytänyt Youtubesta, mutta jos saat mahdollisuuden, niin kuuntele! Tällaisen musiikin tahtiin olisi taivaallista tanssia nykytanssia.. pitäisiköhän ensi viikolla vinkata opettajalle? No, ehkä en lähde puuttumaan hänen opetussuunnitelmiinsa.

Hauskaa muuten, että olen periaatteessa saanut poikaystäväni suostuteltua kokeilemaan nykytanssia! Lupasin tosin, että voin tulla samalla tunnille hänen kanssaan, niin kokemus ei ole niin "järkyttävä". Toivottavasti tämä toteutuu, edes sen kerran - mielestäni kaikille tekisi hyvää kokeilla edes jonkinlaista tanssia. Onko kukaan muu saanut ystäväänsä/tuttavaansa/puolisoaan/lastaan innostumaan tanssista?

There is no friend as loyal as a book

Hiljaisuutta on pitänyt, niin blogin kuin tanssinkin puolella - vähän kauhistuttaa, muttei liikaa. Tanssin ja blogaamisen sijaan olen keskittynyt aurinkoisiin päiviin, mustikoiden poimimiseen, kavereiden tapailuun ja yleiseen olemiseen. Joskus pelkkä oleminen on hyvästä. Tuntuu, että liian monella ihmisellä on pakonomainen tarve tehdä koko ajan jotain, suorittaa lähestulkoon mitä tahansa. Eipä niin, ettenkö itsekin tekisi sitä - haluaisin käyttää kaiken liikenevän ajan jonkin hyödyllisen tekemiseen, oli se sitten lukemista, tanssia, tiskausta tai muuta hyödylliseksi katsomaani asiaa (no sen tiskaamisen koen kyllä välttämättömänä pahana...).

Kuva täältä

Tanssin ja laulamisen ohella lukeminen on yksi rakkaimpia harrastuksiani. Kuuluin yläasteella ja lukiossa hiljaisempaan kaveriporukkaan, joka opiskeli ahkerasti ja oli muutenkin  vähän.. no, en nyt sanoisi, että hikareita tai nörttejä mutta sangen kunnollisia oppilaita kuitenkin. Koulun ulkopuolella vietin kuitenkin aikani enimmäkseen yksin ja luinkin tuolloin valtavasti kirjoja, enimmäkseen elämäkertoja. Elämäkerrat ovat edelleenkin suosikkejani. Tuntuu, että minulla on valtava himo saada tietää eri asioista mahdollisimman paljon; haluaisin esimerkiksi opetella vaikka kuinka montaa eri kieltä mutta en osaa tarkalleen selittää miksi.

Kuva täältä

Naureskelemme välillä erään kaverini kanssa, että meistä tulisi loistavia hienostorouvia - jos mies toisi rahaa taloon, voisimme me keskittyä lukemiseen, tanssiin, matkusteluun, hyväntekeväisyyteen yms. No jaa, vitsit sikseen - olemme molemmat sangen tyytyväisiä tähänkin elämäntilanteeseen.

Ensi viikolla alkaa HTO:n syyslukukausi - can't wait!